Tuulivoima Suomessa

Tuulivoimalle löytyy paljon potentiaalisia tuotantokohteita Suomessa

Vuoden 2013 tietojen mukaan Suomessa oli 211 tuulivoimalaa, jotka tuottivat noin prosentin Suomen sähkönkulutuksesta. Tuulivoimaloita on mahdollista vielä lisätä merkittävästi, sillä Suomessa on tuotantoon hyvin soveltuvia alueita kuten rannikot, merialueet ja tunturit. Talvikuukaudet ovat otollisinta aikaa voimaloiden tuotolle, sillä talvisin tulee enemmän kesään verraten. 

Tuulivoima kasvattaa Suomessa tuotetun energian osuutta ja torjuu ilmastonmuutosta

Tuulivoiman rakentaminen kasvattaa Suomessa tuotetun energian osuutta, jolloin tuontiriippuvuus vähenee. Koska tuulivoima on uusiutuvaa ja lähes päästötöntä energiaa, samalla myös onnistutaan vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä ja torjumaan ilmastonmuutosta. Suomen energia- ja ilmastostrategian (2013) tavoite on nostaa tuulivoimalla tuotetun sähkön osuutta yhdeksään terawattituntiin vuoteen 2025 mennessä, mikä merkitsee tuotantokapasiteetin lisäämistä. 

SW Energia tukee toiminnallaan ekologista energiantuotantoa. Tuulivoimalamme ovat varustettuja alan parhaimmalla tekniikalla, jonka ansiosta saadaan tuotettua virtaa jo pienillä tuulennopeuksilla. Ammattilaisemme tietävät, miten ja missä asiakkaat saavat parhaan hyödyn tuulivoimasta. He neuvovat kaikissa laite- ja varustehankinnoissa, joilla vapaa-ajan asuminen sujuu viihtyisämmin ja omavarainen energiantuotto kasvaa. 

Ota yhteyttä ja kysy lisää!